Nyt on laitetta kerrakseen. Tv-tasolla seisoo itse katselulaitteen lisäksi 3 DVD-soitinta ja 2 digiboksia. Yhden DVD-soittimen kaukosäädin on rikki, yksi ei anna ääntä televisioon ja yksi sitten toimii. Toinen digiboksi on antennitalouteen ja toinen kaapelitalouteen. Kuitenkaan digiboksi ja DVD-soitin eivät voi olla yhtä aikaa kytkettyinä, eivät toimi. Joten, kun haluaa katsella leffaa, pitää könytä kulmatason taakse otsalamppu päässä vaihtamaan johtoja ja kun taas haluaa nähdä televisio-ohjelmia, niin on kaivettava taas samainen otsalamppu ja vaihdettava johdot takaisin. Voisiko asian hoitaa helpommin? Luultavasti aviomies-palvelu voisi auttaa?!?
On viikonloppu eessä taas… helmikuu 29, 2008
viikonloppu, viikonloppu, viikonloppu, viikonloppu… (by Martti Servo).
Ja sinkkunaisen menojalkaa vipattaa!
Tänä iltana ei ehkä kummempia ehdi tekemään, lauantai on niin kiireinen, ettei auta olla laiskalla päällä. Mutta lauantai-iltana voi jo tapahtua mitä vaan…!
Ha det så bra!
Lätkässä helmikuu 29, 2008
Edellisessä postauksessa mainitsin tekeväni jotain, mitä en ole pitkään aikaan tehnyt. Kävin jääkiekkopelissä. Tapasin vanhan ystäväni, höpöteltiin ja muisteltiin menneitä – naurettiin, paljon. Tuttujakin näki, lähes kymmenen vuoden takaa! Joku muuttunut enemmän, joku vähemmän.
Yritin seurata peliä, niin kuin vanhoina hyvinä aikoina, mutta kummasti sitä myös katseli, että millaista ihmistä siellä peliä tuijotti. Ja lopuksi tein havainnon, täällä on paljon hyvännäköisiä miehiä! Enkä tarkoita niitä mustan esineen perässä viuhahtelevia topattuja peliukkoja, vaan yleisöä. (Noh, oli siellä jokunen ihan ok peliukkokin, huomasin nähkääs pelin alussa kun screenillä esiteltiin isäntäjoukkueen kokoonpano.) Sinkkunaisen taivas?No, ei kai sentään, mutta parempaan hätään oiva katselmuspaikka.
Tässä strategia (saa vapaasti kopioida);
ensin istutaan sivistyneesti ja katsellaan asiantuntevasti peliä. Kommentoidaan vieruskaverille jotain tapahtumaa ja välillä osoitellaan sormella kohti peliareenaa. Sitten vilkuillaan sopivia kohteita, kunnes niistä valitaan oivallisin. Aina silloin tällöin “sattumalta” vilkaistaan oivallisinta kohdetta, kunnes kohde huomaa, ja silloin vedetään katse pois. Erätauolla on sopiva aika hipsiä käytävälle kohteen läheltä, jotta huomaa, onko kohde rengastettu. Jos on, niin etsi uusi kohde. Jos ei, niin voit jatkaa. Toisen erän aikana katselutiheyden kohteeseen voi puolitoistakertaistaa. Vieno hymy auttaa. Toisella erätauolla voi kohdetta jo tervehtiä ja viimeisen erän jälkeen on aika tehdä ratkaisevin siirto. Klassinen avaus: “Mitä kuuluu?”
Tämän jälkeen kohde joko ryhtyy juttelemaan kanssasi tai tyytyy mulkaisemaan kukakohan tuokin on -katseella ja sinä luikit häntä koipien välissä kotiin nuolemaan haavojasi.
Toisin kuin nyt luullaan, niin minulle ei käynyt kumminkaanpäin. Tajusin vasta pelin loppuessa, että mitä olisin voinut tehdä sen reilun parituntisen ajan sen sijaan että tyydyin vain katselemaan kentälle.
Kevättä rinnassa, vai onko? helmikuu 28, 2008
Olin vakuuttuneesti sitä mieltä, että kevät on jo tullut. Linnunlaulusta ei voi erehtyä. Mutta, tänä aamuna jo toista päivää peräkkäin sataa lunta. Ennen töihin lähtöä se tiesi siis lumikolahommia. Tänään en enää viitsinyt kolata yhteistä pihaa suuremmin, koska eilen tekemäni urotyö, lumenkolaus taloyhtiön yhteiseltä alueelta, meni suoraan naapurin ansioluetteloon. Kakkosnaapuri (jonka pihanhoitoviikko on meneillään) oli jutellut kolmosnaapurille, että kuinka hienoa kun hän, kolmosnaapuri, oli auttanut häntä, kakkosnaapuria, lumenluonnissa. Ja kolmosnaapuri mielissään otti kehut itselleen, vaikkei ollut kolaa omaa rappustaan pidemmälle liikuttanut. Damn it!
Tänäiltana on tiedossa jotain, mitä en ole 2000-luvulla tehnyt Suomessa. Jännityksellä odotan, vieläkö homma toimii samalla tavalla!
